Etusivu

Yhteystiedot

Anne Laiterä

 

KM Anne Laiterä on henkilöstökonsultti. Hänen erikoisalueitaan ovat henkilö- ja työyhteisövalmennus, työmenetelmäkehitys, ura- ja koulutussuunnittelu sekä terveydenhuolto.

Annella on yli 25 vuoden kokemus henkilöstön kehittämisestä teollisuudessa, palvelualalla sekä terveydenhuollossa. Hän on osallistunut mm. lukuisiin kansainvälisiin kehittämishankkeisiin, vastannut suuren suunnitteluyrityksen henkilöstön kehittämisestä sekä toiminut opettajana ja työyhteisövalmentajana teollisuudessa ja ammattioppilaitoksissa. Anne on suunnitellut ja johtanut sekä julkisrahoitteisia että yritysten sisäisiä koulutushankkeita. Hänellä on pitkä kokemus ammattitiimien valmentamisesta, työmenetelmien kehittämisestä sekä työyhteisöjen sisäisten ongelmien ratkaisemisesta.

Kasvatustieteiden maisterin tutkinnon ja psykologian opintojen lisäksi Annella on opettajan pedagoginen pätevyys. Hän on suorittanut terveydenhoitajan, työnohjaajan ja johtamisen erikoisammattitutkinnon sekä rakennusalan perustutkinnon. Anne on myös opinto-ohjaaja ja näyttötutkintomestari.